“God Save the King!” - onko Britannian hallitsijalla jumalallista valtaa? - a podcast by Yle Areena

from 2023-06-17T06:57

:: ::

Kuningas Charles III:n kruunajaisia juhlittiin seremoniallisesti toukokuussa 2023. Britannian hallitsijaksi hän kuitenkin nousi jo aiemmin, heti äitinsä, kuningatar Elisabet II:n kuoltua syyskuussa 2022.

Kruunajaiset edustivat anglikaanisen kirkon jumalanpalvelusta ja ensisijaisesti kirkollista rituaalia, jonka yhteydessä uusi hallitsija muun muassa voideltiin Jumalalta saamaansa tehtävään pyhällä öljyllä. Perinteisesti kuninkaan on ajateltu toimivan välittäjänä, joka johtaa kansansa Jumalan eteen ja palvelee kansaansa Jumalan edessä. Kuninkaana Charlesin myös odotetaan ruumiillistavan koko valtiota ”yhden aidon uskon puolustajana”, vaikka ympäröivä yhteiskunta on yhä maallistuneempi, monikulttuurisempi ja moniuskontoisempi.

Mitä ajatella nykyajassa Britannian hallitsijan teologisesta, kirkollisesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä? Onko kuningas Charles III tavalla tai toisella ”jumalallinen” toimija vai onko hän anglikaanisen kirkon riveissä maallikko muiden joukossa? Entä voiko kuningas ottaa kantaa teologisesti tai poliittisesti jakaviin kysymyksiin, kuten Charles kruununprinssinä usein teki?

Vieraina ovat Suomen anglikaanisen kirkon kirkkoherra Tuomas Mäkipää ja kirkkohistorian yliopistonlehtori, dosentti Juliette Day Helsingin yliopistosta. Ohjelman toimittavat Marjo Kiljunen ja Mikko Kurenlahti.

Further episodes of Horisontti

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena