Lääkkeitä ja luonnonsuojelua? Planetaarisen terveyden vastaanotolla - a podcast by Yle Areena

from 2023-12-13T15:10:52.188978

:: ::

Terveydenhuollon ja lääketieteen perustehtäväksi on länsimaissa pitkälti asettunut jo ilmenevien sairauksien ja häiriöiden korjaava hoito. Perinteisesti lääkärin vastaanotolle saapuu yksilö, jolle oireista riippuen määrätään massoille sopivaksi havaittua lääkettä oikeissa mittasuhteissa. Ihmisen kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia koskettavat ympäristö- ja kestävyyskysymykset eivät ole kuuluneet osaksi terveydenhuollon ammattilaisten opintoja tai käytännön työtä. Mutta onko tilanne muuttumassa?

Nykyaikana olemme entistä tietoisempia siitä, että ihminen ei suinkaan ole muusta olevasta erillinen yksilö, vaan elää jokaisella solullaan ja aistillaan jatkuvassa suhteessa ympäröivään luontoon ja elonkirjoon – planetaarisen kokonaisuuden täysivaltaisena jäsenenä. Ympäristön hyvinvointi ja esimerkiksi tätä vahingoittavat elämäntavat vaikuttavat suoraan myös ihmisen omaan terveyteen. Päätyykö ekokriisin aikakausi haastamaan terveydenhuollon vallitsevia perusoletuksia ja ihmiskuvaa? Onko luonnonsuojeluna nähty toiminta lopulta myös ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin vaalimista ja osa terveydenhuollon perustehtävää?

Horisontissa keskustellaan planetaarisen terveyden merkityksestä ja haasteista. Vieraina ovat Nyyti ry:n Ympäristöahdistyksen mieli -hankkeen asiantuntija, lääkäri Hanna Rintala sekä kestävyystieteilijä Leena Helenius Helsingin yliopiston HUMUS – Terveydenhuolto rakentamassa kestävää tulevaisuutta -tutkimushankkeesta. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Kristiina Hyppölä.

Further episodes of Horisontti

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena