Minkälaista on suomalainen islam? - a podcast by Yle Areena

from 2022-04-23T06:57

:: ::

Suomessa on asunut muslimeja jo 1800-luvulta saakka. Kymmenen viime vuoden aikana määrä on arviolta kaksinkertaistunut ja jatkaa edelleen kasvuaan. Yhä useammin kyse on joko Suomessa syntyneistä tai Suomen kansalaisuuden hankkineista muslimeista. Dialogi islamilaisen perinteen ja suomalaisen kulttuurin välillä ei tarkoita ainoastaan sitä, että muslimit ovat entistä näkyvämpi osa nyky-yhteiskuntaa, vaan jatkuvassa muutoksessa ovat myös suomalaisten muslimien oma arki ja ajatusmaailma.

Mitä on suomalainen islam? Onko suomalaisella islamilla omanlaisiaan erityispiirteitä verrattuna esimerkiksi muuhun Eurooppaan? Miten monimuotoisesta ilmiöstä on ylipäätään kyse ja miten suomalaisen islamin monimuotoisuus käytännössä näkyy? Entä miksi valtaväestön näkökulmasta muslimin tulkitaan helposti olevan huomattavasti uskonnollisempi kuin esimerkiksi suomalaisen tapakristityn?

Vieraina ovat Suomalaiset muslimit –teoksen (Gaudeamus 2022) toimittaneet uskontotieteilijät Teemu Pauha ja Johanna Konttori. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Hilkka Nevala.

Further episodes of Horisontti

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena