Minne menet suomalainen uskonnollisuus? - a podcast by Yle Areena

from 2020-11-15T12:00

:: ::

Uskonnollisuudesta on tullut yhä voimakkaammin suomalaisia jakava ilmiö. Tuore Kirkon nelivuotiskertomus kertoo, että nyt ollaan jo lähellä pistettä, jossa uskonnollinen identiteetti alkaa olla sosiaalisesti poikkeuksellinen ja epätyypillinen. Erityisesti 1980-2000 -luvuilla syntyneet millenniaalit ja Z-sukupolven edustajat eivät enää koe perinteeseen sitoutumista samalla tavalla keskeisenä kuin aiemmat sukupolvet. Esimerkiksi Suomessa perinteinen kulttuuri- tai tapakristillisyys koetaan yhä useammin itselle vieraana ilmiönä. Samaan aikaan hengellisyys ja henkisyys löytävät jatkuvasti yhä uusia muotoja suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Uskonnolliset teemat ja elämän suuret kysymykset ovat myös vakioaiheita esimerkiksi populaarikulttuurissa, kuten musiikissa, tv-sarjoissa, elokuvissa ja pelimaailmoissa.

Horisontissa keskustellaan suomalaisen uskonnollisuuden merkityksestä ja muutoksista 2020-luvun Suomessa. Mitä ihmiset vaikuttaisivat tässä ajassa uskonnoilta kaipaavan vai onko uskonnollisuus ylipäätään katoamassa? Onko noloa olla “uskis”? Mitä muuttunut tilanne edellyttää uskontoperinteiltä?

Vieraina ovat Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, dosentti Kimmo Ketola, Kristittyjen Elokapinan toimija ja teologian maisteriopiskelija Arttu Lindroth sekä Turun yliopiston uskontotieteen lehtori Tiina Mahlamäki. Ohjelman toimittavat Hilkka Nevala ja Mikko Kurenlahti.

Further episodes of Horisontti

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena