Mitä tapahtuikaan ”niinä päivinä”? Jeesuksen syntymäkertomuksia ihmettelemässä - a podcast by Yle Areena

from 2022-12-24T06:57

:: ::

Joosef, Maria ja Jeesus-vauva. Seimi ja eläinten talli. Betlehemin yö ja ihmeellinen tähti. Kedolla enkeliä säikähtävät paimenet. Itämaan tietäjät, verollepano ja Herodeksen käskemä lastenmurha.

Joulunajan vakiokuvasto on täynnä Raamatusta tuttuja tapahtumia, joiden keskiössä on Jeesus-lapsen yliluonnollinen syntymä. Merkille pantavaa ja kiinnostavaa on se, että Raamatusta löytyvien neljän evankeliumin selonteot näistä tapahtumista eroavat merkittävillä tavoilla toisistaan ja ovat myös keskenään ristiriitaisia. Evankeliumeista vanhin, Markus, ei itse asiassa mainitse Jeesuksen syntymää lainkaan. Nuorin evankelista, Johannes, ei puolestaan ole ylipäätään kovinkaan kiinnostunut historian Jeesuksesta. Matteus ja Luukas taas kertovat Jeesuksen syntymään liittyvistä tapahtumista hyvin erilaiset versiot, mutta hyödyntävät molemmat monin tavoin ajalle tyypillistä kuvastoa. Esimerkiksi myös Aleksanteri Suuren kerrottiin syntyneen neitseestä ja keisari Augustuksen syntymä nostatti taivaalle tähden.

Kuvaelmat Jeesuksen syntymästä ovat kasvaneet niin keskeisellä tavalla osaksi kulttuurista DNA:ta, että kertomuksiin on päätynyt mukaan myös paljon elementtejä, joita itse kirjoituksista ei löydy lainkaan. Kuinka monta itämaan tietäjiä olikaan tai oliko seimen ympärillä todella eläimiä?

Horisontti sukeltaa joulunajan keskeisimpien kertomusten maailmaan kysyen, mitä ”niinä päivinä” oikeastaan tapahtui ja mitä Jeesuksen syntymäkertomuksilla oikeastaan yritettiin sanoa? Oppaina matkalla ovat Uuden testamentin tutkijat, dosentit Outi Lehtipuu ja Raimo Hakola Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Hilkka Nevala.

Further episodes of Horisontti

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena