Rauha Lähi-Itään: mahdoton unelma? - a podcast by Yle Areena

from 2021-05-29T07:00

:: ::

Gazan väkivaltaisuudet nostivat jälleen julkiseen keskusteluun Israelin ja palestiinalaisten väliset toistuvat kiistakysymykset, joilla on alueella pitkä historia. Lähi-Idän rauha on alkanut vaikuttaa jo mahdottomalta unelmalta, eikä tilanteen ratkaisu tunnu toistuvista yhteenotoista huolimatta olevan yhtään lähempänä – päinvastoin, kriisin inhimillinen hinta tuntuu nousevan vuosi vuodelta korkeammaksi.

Menetyksiä on kohdattu molemmin puolin ja myös kansainvälinen keskustelukulttuuri konfliktin ympärillä on muuttunut monin tavoin kärjistyneeksi. Riippuen tulkinnasta, on tilanteen kritisoijia saatettu leimata esimerkiksi niin antisemitisteiksi kuin islamofoobikoiksi. Mitä aiheesta uskaltaa enää edes puhua?

Horisontissa koitetaan ymmärtää vaikean tilanteen perustavia syitä ja seurauksia sekä kysytään: mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Onko kyse ikiaikaisesta uskonnollisesta konfliktista vai millaisia historiallisia ja poliittisia tapahtumia löytyy väkivallan ja inhimillisen kärsimyksen kierteen taustalta? Keskustelemassa ovat Lähi-Idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja palestiinalaispakolaisten tilanteesta väitellyt tutkijatohtori Tiina Järvi. Ohjelman toimittavat Hilkka Nevala ja Mikko Kurenlahti.

Further episodes of Horisontti

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena