Taloudellinen eriarvoisuus kasvaa - missä on kirkon profeetallinen ääni? - a podcast by Yle Areena

from 2023-09-23T06:57

:: ::

“Olen syvästi pahoillani niiden köyhien perheiden puolesta, joiden toimeentulosta hallitus suunnittelee leikkaavansa. Nyt jos koskaan kirkon tulisi jyrähtää", kirjoitti emerituspiispa Mikko Heikka sosiaalisessa mediassa.

“Miksi esimerkiksi piispat eivät ota näkyvästi kantaa siihen, kuinka perusturvasta kaavaillut leikkaukset asettavat ihmisiä entistä eriarvoisempaan asemaan ja nakertavat luottamusta yhteiskunnan järjestelmiin?”, kyseli puolestaan yhteisödiakoni Amanda Hiekkataipale Kotimaa-lehdessä.

Mitä ajatella kirkon yhteiskunnallisesta roolista ja missiosta, jos vallassa vaikuttaa olevan talous- ja sosiaalipolitiikaltaan kirein hallitus vuosikymmeniin? Kuuluvatko taloudellisen oikeudenmukaisuuden kysymykset kirkolle, millä perusteella ja mitä annettavaa teologialla voisi tässä yhteydessä olla?

Keskustelemassa ovat emerituspiispa Mikko Heikka, yhteisödiakoni Amanda Hiekkataipale ja köyhyyskysymysten asiantuntija Tiina Saarela Kirkkohallituksesta. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Hilkka Nevala.

Further episodes of Horisontti

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena