UA 021120 ”Rukouksen merkitys, johdatus ja elämän matkan mutkia. Mitä on Krito? (Merja Lehtinenx3) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-11-03T10:03:55

:: ::

Uskon askeleita ohjelma koostuu kolmesta osuudesta. Jokaisessa niistä on haastattelu tai keskustelu, joiden esiin nostamien asioiden puolesta myös lyhyesti rukoillaan. Samalla periaatteella otetaan esiin Raamatunkohtia, joiden avulla asiaa hieman syvennellään tai käsitellään. Tässä jaksossa tutustumme Merja Lehtiseen, elämäänsä ja työhönsä Kritotyön koordinaattorina.
Tämän jakson ensimmäisessä osuudessa Merja Lehtinen kertoo rukouksen merkityksestä omassa elämässään ja rukoustavoistaan. Haastattelussa Merja kertoo, miten hän kokee Jumalan puhuvan itselleen ja antavan ajatuksia erilaisiin tilanteisiin. Merja tuo myös muutamia esimerkkejä siitä miten Jumala on vastannut rukouksiin tai havahduttanut käsillä oleviin asioihin. Rukous on yhtä tärkeää ja luonnollista, kun hengittäminen tai ajatteleminen.Ohjelman toisessa osuudessa Merja Lehtinen kertoo omasta elämästään alkaen lapsuudesta kerrostalolähiössä. Tuossa ajassa oli todella paljon hyvää, oli paljon tekemistä ja kavereita. Sitten Merja kertoo rippikoulusta, Jumalan johdatuksesta ja ammattiin valmistumisesta syvän laman keskellä. Elämänmatkaan mahtuu lasten saaminen, avioero ja uuden ääressä oleminen. Mikään vaihe ei ole mennyt hukkaan. Merja Lehtinen kutsuttiin Kansan Raamattuseuran Tampereen kaupunkityöntekijäksi ja Kritotyön koordinaattoriksi. Tässä tehtävässä kaikki koettu ja läpieletty on tuonut mukanaan osaamista ja empatiaa toisia kohtaan.
Tämän jakson kolmannessa osuudessa Merja Lehtinen kertoo Kritotyöstä eli kristillisestä toipumistyöstä, jota hän myös koordinoi. Krito on vertaistukeen perustuva tapa käsitellä oman elämän kipuja ja ahdistuksia. Kritoryhmässä ollaan tasavertaisia ja jokaiselle varataan yhtä paljon aikaa kertoa elämäänsä liittyvistä kipeistä asioista siinä laajuudessa, kun itse haluaa. Kritoryhmä perustuu ehdottomaan luottamuksellisuuteen ja siinä myös rukoillaan toisten puolesta. Merja pitää kritoon liittyviä ohjaajakoulutuksia ja lisäksi joka kesä pidetään kritokonferenssi Vivaamossa. Tästä saat tietää tarkemmin kuuntelemalla ohjelman.Uskon askeleita ohjelmissa rukoillaan esiin nousevien asioiden puolesta ja annetaan rohkaisua kristityn arkeen. Ohjelman lopuksi annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Toimittajana on Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura