UA 061221 Musiikki, voima minussa ja Rukouksen matkassa – kirja rukouksesta. (Kujanpää ja Seppälä) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2022-02-11T15:39:21

:: ::

Uskon askeleita ohjelmat koostuvat kolmesta osuudesta, joissa jokaisessa kuullaan keskustelu, haastattelu tai opetus. Tässä jaksossa Lea Kujanpää kertoo elämästään, musiikista ja rukouksesta. Olli Seppänen opettaa Raamatusta aiheenaan voima minussa. Lea Kujanpää kertoo myös kirjansa Rukouksen matkassa syntymisestä ja kirjan kustantajan Karas Sana Oy:n toimitusjohtaja Terhi Rajala avaa miksi se päätti julkaista kyseisen kirjan.
Ohjelman ensimmäisessä osuudessa ohjelman toimittaja Mikko Matikainen nosti esiin ruuan siunaamisen merkitystä. Kun ruokaa siunatessamme ajattelemme viljelijöitä ja kaikkia heitä, joiden työn tuloksena olemme saaneet ruuan lautasellemme, niin arvostamme ruokaamme ja voimme samalla pyytää Jumalaa siunaamaan mainittuja tahoja. Puhetta on myös kiitollisuudesta Isänmaastamme ja kaikesta siitä työstä mitä sen eteen ovat edeltäneet sukupolvet tehneet. Lea Kujanpää kertoi osana tuota ensimmäistä osuutta elämästään, musiikista ja rukouksesta. Lea on valmistunut huilistiksi Sibelius akatemiasta. Musiikki menee jotenkin syvemmälle, kuin vain pelkät puhutut sanat. Lea on myös pappi, jolle rukouksen maailma ja Pyhän Hengen johdatus ovat totta.Ohjelman toisessa osassa ilmavoimien hävittäjälentäjä, kapteeni evp. ja Kansan Raamattuseuran raamattukouluttaja opettaa otsikolla voima minussa. Olli ottaa esiin kaksi esimerkkiä Daavidin ja kaksi Paavalin elämästä. Niiden esimerkkien kautta hän avaa kuulijoille meidän todellisen voimamme olevan Jumalan voimaa ja rohkeutta meissä. Tämä on totta etenkin silloin, kun olemme voimattomia tai koemme olevamme umpikujassa. Olli piti opetuksensa osana kasvokkain ohjelmaa, jonka yhteydessä julkaistiin myös Lea Kujanpään kirja ”Rukouksen matkassa”.Ohjelman kolmannessa osuudessa kuullaan keskustelu, jossa Lea Kujanpää kertoo kirjastaan ja miksi sen kirjoitti. Samassa keskustelussa liiketoiminnanjohtaja Terhi Rajala kertoo kirjan kustantajan Karas Sana Oy:n näkökulman kirjaan. Terhi sanoi rukouskirjoja kirjoitetun jo paljon. Tässä kirjassa on omakohtainen, syvällinen ja pilke silmäkulmassa kirjoittamisen ote, joka puhuttelee lukijaa. Lea kertoi elämässä olevan hyviä vaiheita ja todella vaikeita vaiheita. Niiden keskellä rukous ja Jumala kannattelevat. Vaikeat ajat kestävät aikansa. Niiden jälkeen, ehkä vasta paljon myöhemmin saattaa oivaltaa miksi ne vaiheet piti elää läpi. Pimeyden helmet löytyvät vasta jälkikäteen, jos ovat löytyäkseen. Mielenkiintoinen haastattelu ja mielenkiintoinen kirja!
Uskon askeleita ohjelmissa rukoillaan esiin nousevien asioiden puolesta ja annetaan rohkaisua kristityn arkeen. Ohjelman lopuksi annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Toimittajana on Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura