UA 090320 ” Avain löytyi Alfassa, evankeliointiin harjaantumista” (Salmela, Lehtinen ja Nyman) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-03-10T10:18:46

:: ::

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa kuullaan miten Kaisa Saarisen pohti elämän tarkoitusta. Hän ajatteli sen löytyvän hyvän tekemisestä, mutta hän ei onnistunut siinä. Pappi kehotti elämäntarkoitusta pohtivia tulemaan mukaan seurakunnassa jo aloitettuun alfaan. Siellä Kaisa ymmärsi avaimen elämäntarkoitukseen olevan Jeesus. Hän tuli uskoon ja syntyi uudesti.

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa palautetaan mieleen edellisen ohjelman sisältöjä. Jouni kertoi Jeesuksen parantaneen hänet. Kun häntä leikattiin sairaalassa, niin leikattavaa ei enää löytynytkään. Jyväskylän vapaaseurakunnan johtava pastori Kari Hämäläinen kertoi L10T:n innostavasta vaikutuksesta seurakunnalle ja tavallisille kristityille. Tuula Peura-Salmela kertoi uskon hänelle antamasta rohkeudesta. Kun lankeamme, niin meidän ei tulisi niin paljon pohtia sitä mihin olemme langenneet, vaan sitä mistä olemme langenneet. Näin takaisin Jumalan rakkauteen palaaminen on helpompaa

Ohjelman toisessa osuudessa Leena Lehtinen kertoo kuulijoille, miten ja miksi meidän tulisi evankelioida. Leena kertoo omakohtaisesti, miten hän oppi kertomaan Jeesuksesta ensimmäisiä kertoja. Hän kertoo myös siitä, miten hän sai Kalevi Lehtisen rinnalla olla monessa mukana ja opettaa evankeliointia. Leena Lehtisen kanssa keskustelee Virpi Nyman, joka itse sai valtavan paljon käydessään evankelistakurssin.Ohjelman kolmannessa osuudessa kouluttaja Virpi Nyman kertoo omasta matkastaan evankelioinnin alueella. Hän näki muiden osaavan kertoa Jeesuksesta, mutta itse ei siihen pystynyt. Hän pyysi Jumalaa auttamaan tässä. Evankelistakurssin ja saamansa opetuksen ja toisten tuen kautta Virpi huomasi, ettei enää jännittänytkään, kun hän kertoi Jeesuksesta. Nyt hän opastaa muita samaan.

Jeesuksesta kertominen on jokakristityn oikeus ja siinä on jotain samaa kuin jokamiehen oikeudessa. Ilman niiden käyttämistä satoa ei saada kertymään. Jotta opimme sienestämään, niin tarvitsemme sienikirjoja ja kokeneemman sienestäjän tukea. Poimuri hyödyttää vain, jos sitä käyttää marjamättäillä. Kristitty tarvitsee toisen tukea, jotta hän oppii oman tapansa kertoa Jeesuksesta.Tätä varten järjestetään Vivamossa ns. evankelistakursseja, jotka tunnetaan myös todistajana ja julistajana kursseina. Kyseessä on vuoden kestävä matka, jossa on useita lähijaksoja. Kurssia johtaa reissupastori Mikko Matikainen ja sitä ovat lisäksi pitämässä Uskon askeleita ohjelmista tutut Virpi Nyman, Matti Mäkinen ja Leena Lehtinen. Opettamassa on myös sellaisia ihmisiä, joka osaavat avata Jeesuksesta kertomisen eri puolia ja välineitä.

Uskon askeleita ohjelmissa on näkökulmia Raamatusta ja rukousta esiinnousseiden aiheiden äärellä sekä näkökulmia arkiseen elämään kristittynä. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Ohjelman toimittaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura