UA 1.4.2019 ”Usko avautuu, eläminen ilossa ja surussa sekä kiireisen rukousta” (Elina Vaittinen) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2019-05-21T17:37:34

:: ::

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa Mikko Matikainen keskusteli pastori ja radiotoimittaja Elina Vaittisen kanssa. Elina kertoi taustastaan, kodin perinnöstä, sisäisestä taistelusta ja uskovilta nuorilta saamastaan tuesta. Uskoon tuleminen on ollut Elinalla pitkä prosessi. Hän näki vanhemmissaan turvautumista Jumalaan silloinkin, kun oli vaikeaa. Totena pitäminen on tärkeää, mutta myös kokemukset ovat olleet tärkeitä. Usko tuo rauhaa elämän kipujen, pettymysten ja surujen keskellä. Usko voi auttaa yli tai elämään niin vaikeiden vaiheiden läpi, ettei uskoisi, että sellaisia voi kestää.Ohjelman toisessa osuudessa Elina kertoi Jumalan johdatuksesta lukion jälkeen, opiskeluista, lahjakkuudestaan ja niiden käyttämisestä sekä käyttämättömyydestä. Siitä miten häntä johdatettiin tekemään kristillistä mediaa lehtiä, televisio-ohjelmia ja radio-ohjelmia. Nykyisin hän toimittaa Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa. Puhuttiin myös Elinan perheestä, joka on viisilapsinen. Tämän kaiken keskellä Elina opiskeli myös teologian maisteriksi ja sai pappisvihkimyksen. Tässä on tarvittu laajaa tukea monilta, erityisesti mieheltä. Jumalan kanssa kulkeminen on ollut jännää. On tapahtunut paljon sellaista mitä Elina ei olisi osannut edes uneksia. Jumala on avannut ovia ja sulkenut niitä. Välillä on tuntunut kipeältä, mutta myöhemmin tie on näyttänyt sopivalta.Ohjelman kolmannessa osuudessa Elina kertoi siitä miten hän hoitaa hengellistä elämäänsä kiireisen arjen keskellä puolisona, viiden lapsen äitinä, toimittajana ja pappina. Välillä hän tuntee painetta siitä, miten hän pystyy ottamaan aikaa Jeesukselle, kun pienet lapset tarvitsevat häntä ja kotona on paljon erilaista meininkiä. Lopulta kyse ei ole siitä miten paljon on aikaa meillä olla rukouksessa. Tärkeää on se, että haluamme olla Herran kanssa sen aikaa, kuin meille on mahdollista ilman stressiä tai syyllisyyttä. Joskus lenkillä käymisen aikana hän kuuntelee opetuksia tai ylistysmusiikkia, myös Raamattu kannesta kanteen ohjelma toimittaminen antaa mahdollisuuden vetäytyä olemaan Jeesuksen kanssa. Voimme myös ajatella Herralle, kun olemme kiireessä tai palaverissa.Ohjelma sisältää pienen kertauksen edellisestä jaksosta, raamattuopetusta, rukousta ja rohkaisevia näkökulmia arkiseen elämään. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ohjelman käsikirjoittaa, toimittaa ja koostaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. Haastatteluja työstää käyttöä varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura