UA 100220 ”Isä meidän, evankelistan kutsumus ja evankelistakurssin merkitys.” (Leivo ja Rissanen) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-02-09T22:00:10

:: ::

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa kuullaan Virpi Nymanin tekemä tallenne. Siinä Maritta Leivo kertoo tuokiokuvia Isä meidän -rukouksen merkityksestä omassa elämässään. Se kulkee hänen kanssaan luonnollisella tavalla ja on elävä tapa mitata aikaa tai rakentaa yhteyttä ihmisten välille. Sen johdosta avataan muutamia näkökulmia Isä meidän -rukouksen yhdistävästä merkityksestä. Se muistuttaa Isän kaipaavan kaikkia ihmisiä lähelleen riippumatta siitä elävätkö he Jumalasta piittaamattomina.

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa palautellaan mieliin edellisen jakson asioita. Kristian kertoi Kairosmajalla pidetyn nuorten aikuisten Kairosleirin merkityksestä, rukouksen merkityksestä ja omien lahjojen käyttämisestä yhteiseksi hyväksi. Englannissa asuva Heidi Gower kertoi raskausajan ultratutkimuksen muuttaneen odotuksen ilon huoleksi. Lapsi leikattiin äitinsä kohdussa. Nykyisin kohdussa leikattu Adaliina on aurinkoinen noin 10 kuukautinen tyttö. Häntä hoidetaan lääkkeillä, fysioterapialla ja lääkärien toimista. Arki on ystävien ja Jumalan varassa ihan hyvää. Jyväskyläläinen Markus kertoi rukoilleensa työpaikkansa ja esimiestensä puolesta nimillä. Se avasi sarjan kohtaamisia, elämän jakamista ja keskustelua syvemmistä asioista.Ohjelman toisessa osuudessa Mikko Matikainen keskustelee aikuiskouluttajan ja Porvoon helluntaiseurakunnan evankelistan Minna Rissasen kanssa uskosta, elämän haasteista ja uskon syntymisestä. Jokaista kutsutaan elämään uskoaan todeksi, jotta ihmiset voivat löytää uskon ja Jeesuksen. Siunaaminen ja hyvät ajatukset toisia kohtaan muuttavat siunaajaa ja samalla ympäristöä. DominiLife mobiiliohjelma auttaa pitämään rukouselämää yllä.

Ohjelman kolmannessa osuudessa keskustelu Minna Rissasen kanssa jatkuu ja syvenee. Puhutaan evankelistan kutsumuksesta ja siinä vahvistumisesta. Minna ja ensimmäisessä osassa Isä meidän -rukouksesta kertova Maritta Leivo ovat molemmat käyneet Vivamon evankelistakurssin. Sillä on ollut merkitystä molemmille. Hakuaika uudelle evankelistakurssille on juuri menossa. Todistajana ja julistajana kurssi sopii kaikille, jota haluavat lisätä itsetuntemustaan ja löytää oman tapansa elää uskoa todeksi.Ohjelmassa tulee esiin Isä meidän-rukouksen merkitys ja yhdistävä vaikutus. On myös tärkeää olla rehellisesti oma itsensä ja elää asioita läpi Jumalan kanssa. Salasiunaaminen kuolevien kanssa on toimiva tapa, sillä silloin ihmiset itse alkavat puhua. Jokaista kutsutaan elämään uskoa todeksi omalla tavallaan. Tässä erilaiset evankelista ja vastaavat koulutukset ovat hyödyllisiä. Vivamossa on kaikille avoin Todistajana ja Julistajana koulutus. Hakuaika on juuri nyt.Kaikissa uskon askeleita ohjelmissa on näkökulmia Raamatusta ja rukousta esiinnousseiden aiheiden äärellä sekä näkökulmia arkiseen elämään kristittynä. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Ohjelman toimittaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura