UA 140920 ”Yhteys isään, kristittyjen ja netti L10T:n kesken” (Kivelä, Mäki-Patola ja adventisteja) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-09-17T08:17:22

:: ::

Ohjelma koostuu kolmesta osuudesta. Ensimmäisessä Arto Kivelä kertoo siitä mitä hyvää hän omalta isältään sai. Valitettavasti isä sairastui psyykkisesti. Kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen isä lähti tästä ajasta oman käden kautta. Tästä selviytymisessä Arto on puhunut toisten kanssa. Usko ja ystävät ovat kannatelleet ja auttaneet eteenpäin. Arto on monen muun asian ja vastuun lisäksi myös Miehikkälän miestenpiirin puuhamies. Mikko Matikainen kävi kuultavan keskustelun Arton kanssa Miehikkälän miestenpäivien yhteydessä. Kertoessaan oman kokemuksensa läheisen itsemurhasta, Arto tekee asian näkyväksi ja käsiteltäväksi.

Ohjelman toisessa osuudessa Kouvolan seurakunnan kappalainen, pastori Olavi Mäki-Patola kertoo Kristiina Nordmanin haastattelussa siitä, mitä kristittyjen yhteys hänelle merkitsee. Olavi kertoo Kymenlaaksossa vuonna 2016 pidetyn mediamission syventämästä yhteydestä Kouvolan seudun kristittyjen kesken. Lisäsyvyyttä tuli joulukuussa vuonna 2017, kun Turussa pidettiin Kristuspäivä. Sen jälkeen syntyivät yhteiskristilliset Isä meidän -illat.Ohjelman kolmannessa osuudessa kuulet Mikko Matikaisen Adventtikirkon vastuullisille pitämän L10T nettikoulutuksen merkityksestä osallistuneille. Tuon L10T nettikoulutuksen kautta kaikki oppivat jotain uutta tai vahvistuivat jo opitussa. Tämä koulutus tulee palautteen mukaan näkymään siinä, miten adventtikirkossa viedään asioita eteenpäin ja toimitaan jatkossa.

Tässä jaksossa on myös puhetta siitä, että vuodeksi 2022 suunnitellaan valtakunnallista mediamissiota. Vuosi 2021 on tarkoitus valmistella sitä hyvinkin laajasti. Tässä Kansan Raamattuseura ja sen koulutusosasto on sitoutunut olemaan laajasti mukana. Nyt on tärkeää puhua asiasta seurakunnissa, rukoilla ja tehdä työtä sen eteen, että mediamissio voisi toteutua mahdollisimman laajana ja tavoittavana.Uskon askeleita ohjelmat sisältävät näkökulmia Raamatusta ja rukousta ohjelman aiheiden äärellä sekä näkökulmia arkiseen elämään kristittynä. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Ohjelman toimittaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura