UA 170220 ”Lähetystekniikka, avioliiton huoltoa sekä ihme reissua” (Rantala, Haltiat ja Rissanen) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-02-17T23:00:10

:: ::

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa kuullaan Virpi Nymanin tekemä haastattelu, jossa Esa Rantala kertoo innostuksestaan erilaiseen tekniikkaan. Hän kuvaa, tallentaa ääntä, editoi ja välittää sekä kuvaa että ääntä netin kautta. Esa välittää näin ja monella muullakin tavalla elämänsä kautta evankeliumia eteenpäin. Esa kertoo, ettei hän ole puhuja, mutta hän on valtavan hyvä ja tärkeä sanoman edelleen välittäjä. Ilman häntä ja hänen kaltaisiaan Vivamon kirkon messujen nettilähetykset ja monet muut vastaavat eivät onnistuisi.

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa palautellaan mieliin edellisen jakson ajatuksia. Niissä esiin nousivat Isä meidän -rukouksen näköalat ja tuon rukouksen yhdistävä voima. Tästä Marita Leivo kertoi oman elämänsä tuokiokuvien kautta. Minna Rissanen puolestaan kertoi uskosta, elämästä ja merkityksellisestä elämästä Jeesuksessa. Minna muisteli myös yhteistä matkaamme Vivamon evankelistakurssilla ja sen merkityksestä kutsumuksensa kannalta. Totesimme DominiLifen olevan hyvä mobiiliohjelma, joka tulee rukouselämää.Ohjelman toisessa osuudessa Virpi Nyman jututtaa Maarit ja Eero Haltiaa Vivamossa pidetyn messun jälkeen. Haltiat olivat Vivamossa samassa veneessä avioparityön merkeissä. Tuo työ perustuu vertaistuelle ja aidolle jakamiselle. Vivamossa oli koolla haastattelun tekohetkellä vastuupareja, jotka valmistautuivat tuleviin avioliittotapahtumiin. Esillä oli myös maaliskuussa toteutettava samassa hytissä aviopari risteily Viking Gracella. Johon osallistumista voi harkita.

Ohjelman kolmannessa osuudessa edellisestä jaksosta tuttu Minna Rissanen kertoi merkillisestä ja merkityksellisestä johdatuksesta Serbiaan erääseen naisjohtajien kokoontumiseen. Jumala laittoi ajatuksen tästä matkasta ensin Minnan ystävän ja hänen kanssaan evankelistakurssin käyneen Seijan sydämelle. Matka sisälsi hämmentävän sairastumisen, Jumalan puhetta ja upean jakamisen hetken etelä-afrikkalaisen naisen kanssa.

Ohjelmassa on puhetta omista lahjoista, avioliiton huoltamisen tärkeydestä, uudellaan aloittamisen armosta sekä palautteen antamisen ja vastaanottamisen tärkeydestä. Meidän tulisi osata antaa palautetta rakkaudella ja vastaanottaa sitä nöyryydellä. Ilkeästä palautteesta on hyvä löytää se ydin, jota työstää, mutta heittää se loppu kompostoitumaan anteeksiannon kompostiin.Kaikissa uskon askeleita ohjelmissa on näkökulmia Raamatusta ja rukousta esiinnousseiden aiheiden äärellä sekä näkökulmia arkiseen elämään kristittynä. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Ohjelman toimittaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura