UA 200420 ”Tie perheneuvojaksi, Koronan vaikutus parisuhteessa, perheessä ja arjessa” (Hellstöm) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-04-22T05:55:05

:: ::

Tämä uskon askeleita ohjelma koostuu kolmesta osuudesta, joissa kaikissa perheneuvoja Jarno Hellström avaa erilaisia näkökulmia. Ohjelman ensimmäisessä osuudessa hän kertoo omaa tarinaansa, johon kuuluu matka pappeuteen. Sitten hän jäi hoitovapaalle, jonka aikana hän lapsen hoitamisen lisäksi pohti elämäänsä ja kutsumustansa. Tämän seurauksena tuli ajatus hakea perheneuvojan tehtävään, johon hän ei uskonut kelpaavansa tai pääsevänsä. Ovet avautuivat ja niin Jarnosta tuli perheneuvoja.

Tuossa ensimmäisessä osuudessa palautettiin mieliin myös edellisen uskon askeleita jakson sisältöä. Siinä kerrottiin mitä evankeliumi on ja mitä se ei ole. Usko ei perustu tai kestä tekojemme varassa, vaan kysymys on armosta. Jeesus on syntiemme sovittaja ja Herramme. Pelastus on tämän armon hyväksymistä omalle kohdallemme.Edellisen ohjelman keskeisin sisältö oli kuunnelma Pelon yö, toivon aamu, joka tekivät Kansan Raamattuseuran eri teatteriryhmät; Torstai teatteri, Vivamon Raamattukylä ja Nukketeatteri Sananjalka Mika Lahtisen ohjauksessa. Sitten Heljä Mäki-Patola kertoi omasta uskoon tulostaan sekä kokemastaan Pyhän Hengen kehotuksesta. Tuon kehotuksen seurauksena hän rohkaistui kertomaan täysin ventovieraalle Jeesuksesta. Tuossa hetkessä tapahtui jotain syvää.

Ohjelman toisessa osuudessa perheneuvoja Jarno Hellström kertoo siitä millaisia vaikutuksia Korona pandemialla voi olla parisuhteeseen. Tilanne avaa haastavia näkökulmia, mutta samalla avaa myös mahdollisuuksia. Jarno kertoi, miten tärkeää on hieman tarkkailla omaa puhettaan, sillä se luo todellisuutta. Olisi hyvä kiittää joka päivä läheisiään jostain asiasta, sillä se muovaa ilmapiiriä, jossa elämme. Tuon jälkeen nostetaan esiin ihmisten jaksaminen sekä taipumus hakea lohtua tai hetken helpotusta. Liian monille on jäänyt ryyppyputki päälle ja he ovat juovuksissa aiheuttaen ahdistusta ja pelkoa muille. Paavali kertoo paremmasta vaihtoehdosta, siitä että voisimme sallia Pyhän Hengen täytellä meitä. Kysymys on lopulta valinnasta, jossa tarvitsemme toistemme ja Jumalan tukea.Ohjelman kolmannessa osuudessa Jarno Hellström kertoo Korona pandemian vaikutuksista perheiden arkeen. Tämä hieman laajentaa toisessa osuudessa kuultuja näkökulmia. Rutiineista kiinni pitäminen on hyvin tärkeää, jotta sen kautta tulee hallintaan työn ja vapaa-ajan suhde sekä ruokailun säännöllinen rytmi ja unen riittävyys. Arkea on hyvä rytmittää myös turvallisen kävelylenkin tai kotona pidettävän jumpahetken kautta. Fyysinen harjoitus auttaa meitä jaksamaan myös henkisesti. Hyvät tavat varjelevat elämää. On tärkeää huolehtia perheen ulkopuolisista ihmisistä; leskistä, orvoista ja muukalaisista. Yksinelävien on tärkeää olla yhteyksissä toisiin ihmisiin ja käydä kävelyllä noudattaen turvaetäisyyttä.

Uskon askeleita ohjelmissa on näkökulmia Raamatusta ja rukousta ohjelman aiheiden äärellä sekä näkökulmia arkiseen elämään kristittynä. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Ohjelman toimittaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura