UA 210920 ”Usko löytyy, miestyö, puun sirpaloittama elämä ja armo somessa” (Kivelä ja Pirttiaho) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-10-05T17:44:50

:: ::

Uskon askeleita ohjelma koostuu kolmesta osuudesta. Ensimmäisessä niistä Arto Kivelä kertoo, miten vaimon uskova suku osoittautui mukavaksi. Vaimo tuli sitten uskoon ja siihen liittyvä muutos puhutteli. Kalevi Lehtisen missiossa mies sitten asteli eteen ja antoi elämänsä Jeesukselle. Tätä ratkaisua Arto ei ole koskaan katunut. Usko on antanut Artolle paljon tukea ja nykyisin hän kantaa vastuuta Miehikkälän seurakunnan yhteiskristillisestä miestyöstä. Yhteys, jakaminen ja toisen tukeminen toteutuvat hyvin tätä kautta.

Ohjelman toisessa osuudessa Jaakko Pirttiaho kertoo myrskyn kaataneen puun hänen päälleen. Jaakko melkein kuoli, mutta elämä meni sirpaleiksi. Poliisin työ jäi ja kävelemisen oppiminen vei aikaa. Jumala johdatti miestä hengelliseen työhön. Vammautumisen vaikutukset näkyivät elämässä eikä saatu aivovamma helpota tilannetta. Tuli avioero ja lisää elämän nollapisteitä. Jumala ei kuitenkaan ole kutsumistaan katunut, vaan on johdattanut eteenpäin. Jaakosta on kirjoitettu kirja Juokse Jaakko juokse! Siitä voi tarkemmin tutustua Jaakon elämään ja vaiheisiin.Ohjelman kolmannessa osuudessa keskustelu Jaakko Pirttiahon kanssa jatkuu ja siirtyy Jaakon nykyiseen työhön. Hän on KRS:n Raamattukouluttaja, joka kiertää opettamassa Jumalan rakkaudesta särkyneitä ihmisiä kohtaan. Omakohtaisen kokemuksen ja lämpimän persoonan vuoksi Jaakko kykenee puhumaan muille särkyneille hoitavalla tavalla. Hän pitää Sanan Koronabaarissa aamukahvihetkiä, joissa hän puhuu jonkun Raamatunkohdan pohjalta ja hörppää välillä kotoisasti kahvia. Jaakko kirjoittaa myös Yksin armosta -blogia ja kirjoja. Tuorein kirja on Rakkaat raajarikot.

Kaikki tämänkertaisen ohjelman haastattelut on tehnyt Mikko Matikainen. Hän ottaa myös esiin näkökulmia Raamatusta. Ohjelmassa myös rukoillaan esiin nousevien asioiden puolesta ja annetaan rohkaisua arkiseen elämään kristittynä tässä ajassa. Ohjelman lopuksi annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Ohjelman toimittaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura