UA 301120 ” Raamattukylä, Joulupata ja työmies löytää uskon” (Rttukylän väkeä, Vallet ja Räsänen) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2020-12-13T23:23:34

:: ::

Uskon askeleita ohjelma koostuu kolmesta osuudesta. Jokaisessa niistä on haastattelu tai keskustelu, joiden esiin nostamia ajatuksia syvennetään Raamatun sanalla ja niiden puolesta myös rukoillaan.
Tämän ohjelman ensimmäisessä osuudessa kuulet Enni Koivusen kertovan siitä, miten hän tuli aika pienenä mukaan Lohjalla sijaitsevan Vivamon Raamattukylän toimintaan. Aluksi hän teki lasten rooleja ja on vähitellen kasvanut roolista toiseen. Tänä jouluna hän olisi esittänyt Mariaa Raamattukylän Ihmeellinen ilo jouluvaelluksessa, ellei Koronatilanne olisi pakottanut peruuttamaan esityksiä. Johanna Haavisto kertoo työstään Raamattukylän koordinaattorina, joka kutsuu ihmisiä rooleihin ja puuhaa kaikkea mitä näytelmän syntymien tarvitsee toimiakseen käsikirjoituksen, musiikin ja ohjauksen lisäksi. Heitä haastattelee kouluttaja Virpi Nyman.Ohjelman toisessa osuudessa Pelastusarmeijan Kouvolan osaston johtaja ja kapteeni Maarit Vuollet kertoo omasta matkastaan Jeesuksen seuraajaksi, pelastusarmeijaan ja sen työntekijäksi. Tämän lisäksi hän kertoo Pelastusarmeijan joulupatakeräyksestä ja siitä, miten kuka tahansa voi tulla päivystäjäksi ja valvojaksi joulupatojen ääreen. Joulupadan äärellä on hyvä kohdata ihmisiä ja salasiunata heitä. Kouluttaja Kristiina Nordman haastatteli Maarit Vuollettia.
Ohjelman kolmannessa osuudessa kuulemme Kansan Raamattuseuran Kuopion työntekijän Topi Viitasalon haastattelevan sekatyömies Tomi Räsästä, joka etsi ja kaipasi Jumalaa. Hän luki Raamattua ja ymmärsi Jeesuksen merkityksen. Sitten hän koki, että hänen tuli mennä jonnekin ja pyytää rukousta, jotta saisi tulla uskoon.Tomi Räsänen johdatettiin KRS:n Kuopion toimitilaan, jossa Olli Seppänen piti Raamattuopetusta. Tuona iltana Tomi jutteli Topin kanssa. Topi ja Olli rukoilivat Tomin puolesta ja hän sai tulla uskoon. Nyt hän haluaa vaihtuvissa työpaikoissaan ja tehtävissään tutustua toisiin ja sitten kertoa uskostaan toisille.
Uskon askeleita ohjelmissa rukoillaan esiin nousevien asioiden puolesta ja annetaan rohkaisua kristityn arkeen. Ohjelman lopuksi annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Toimittajana on Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura