UA 310122 Kutsumuksena Pelastusarmeija, palvelu, evankeliumi ja mediamissio. (Tuula ja Seppo Takala) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2022-02-15T04:00:07

:: ::

Uskon askeleita ohjelmat koostuvat kolmesta osuudesta, joissa jokaisessa kuullaan keskustelu, haastattelu tai opetus. Tässä jaksossa saamme kuulla kolme keskustelua, jotka ohjelman toimittaja Mikko Matikainen kävi Tuula ja Seppo Takalan kanssa. Takalat palvelevat Pelastusarmeijassa kapteeneina Hämeenlinnan osastossa.
Ohjelman ensimmäisessä osuudessa Tuula ja Seppo Takala kertovat taustoistaan. Sepolle Pelastusarmeija oli tuttu jo lapsuudesta. Yhteys oli aikuisiässä käytännössä katkennut, kunnes hän sai uudistua uskossa noin 30-vuotiaana. Tuula tuli herätyksen tilaan 1980 luvulla ja tutki Raamattua. Eräs ystävä kutsui ystäväiltaan, jossa Pyhä Henki kosketti. Molemmat antoivat tahoillaan elämänsä Jeesukselle. He kohtasivat toisensa englannin kurssilla ja kävivät pyöräretkillä. Siitä alkoi yhteinen matka, joka johti pelastusarmeijan yhteyteen. Heidät kutsuttiin työntekijöiksi.Ohjelman toisessa osuudessa Seppo ja Tuula Takala kertovat kuulijoille Pelastusarmeijan syntymisestä Lontoossa ja leviämisestä sieltä eri puolille maailmaa. Pelastusarmeijalla on kaksi jalkaa hengellinen ja sosiaalinen. Ne ovat molemmat yhtä tärkeitä. Tuossa keskustelussa selviää mitä tarkoittavat veri ja tuli sekä pelastusarmeijan univormun värit. Seppo Takala kertoo myös diakonisesta ulottuvuudesta, joka on osa syyskaudella 2022 toteutettavaa valtakunnallista mediamissiosta se löytyi. Seppo Takala koordinoi ryhmänsä kanssa hanketta, joka lievittää ihmisten kokemaa yksinäisyyttä. Näin mediamissiossa on sanoman lisäksi myös diakoninen ulottuvuus.Ohjelman kolmannessa osuudessa Tuula ja Seppo Takala kertovat Raamatun ja rukouksen merkityksestä elämässään. Jumala puhuu sanansa kautta. Sitä lukemalla voi olla varma, että kulkee johdatuksessa. Rukous ja siunauksen toivottaminen toimivat aivan käytännössä. Rukous voi vapauttaa, lohduttaa ja antaa uutta näkökulmaa. Seppo kertoi salasiunanneensa jo vuosia ihmisiä kaduilla ja muutenkin. Hän pitää tärkeänä myös sitä, että kristityt siunaisivat omaa kaupunkiaan ja asuinaluettaan. Jumalan sanan varassa on turvallista kulkea. Se on valo, joka näyttää suuntaa.
Uskon askeleita ohjelmissa rukoillaan esiin nousevien asioiden puolesta ja annetaan rohkaisua kristityn arkeen. Ohjelman lopuksi annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Toimittajana on Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura