UA 8.4.2019 ”Oma paikka nivelenä, koregrafiaa ja rukoiluttamisesta” (Knuuttila, Perttu, Peittola) - a podcast by Kansan Raamattuseura

from 2019-05-21T17:36:21

:: ::

Ohjelman ensimmäisessä osuudessa puhutaan tulevista eduskuntavaaleista sekä siitä miten valtavan tärkeää ja merkityksellistä on rukoilla esivallan puolesta. Tämä rukous on mieluisaa Jumalalle, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Hanna Knuuttila toi esiin kouluttaja Kristiina Nordmanin haastattelussa oman paikan etsintäänsä. Hän kokee olevansa seurakunnassa nivel, joka liittää asioita yhteen. Jokaisella on oma paikkansa, jossa hän on korvaamaton. Omaa paikkaa kannattaa etsiä ja siinä on hyvä toimia.Ohjelman toisessa osuudessa jatketaan oman paikan löytämiseen liittyvää pohdintaa. Kouluttaja Virpi Nyman keskusteli tanssivan opettajan ja Raamattukylän koreografi Sari Pertun kanssa. Anna-Mari Kaskinen käsikirjoittaa ja tekee laulujen sanat. Tommi Kalenius ja Perttu Pölönen ovat olleet tekemässä musiikkimaisemia ja laulujen sanoja, joihin Sari tekee koreografioita. Osassa liikkuvat suuremmat joukot ja osassa muutamat taitavat tanssijat. Näin syntyvät Raamattukylän koskettavat näytelmät, joissa vapaaehtoiset näyttelevät, huolehtivat äänentoistosta ja monista muista asioista.Ohjelman kolmannessa osuudessa Päivi Peittola kertoi kuinka naapurin Seura-lehti oli jostain syystä hänen postilaatikossaan, kun hän tuli rippileiriltä. Lehden kannessa oli Chileläisten vaimojen rukouspyyntö kaivokseen onnettomuudessa loukkuun jääneiden miesten puolesta. Tähän liittyi myös pari muuta sellaista asiaa, jotka Päivi koki Jumalan kutsuna rukoilla miesten puolesta, että he pelastuisivat uskon ja kaivoksesta pääsemisen kautta. Myöhemmin kävi ilmi, että loukkuun jääneiden joukossa oli uskova mies, joka oli todistanut Jeesuksesta muille. 22 miestä sai tulla uskoon tämän kautta. Jumala saattaa kutsua meitä rukoilemaan tavalla ja toiselle erilaisten asioitten kautta. Tämäkin on suurta armoa.Ohjelma sisältää pienen kertauksen edellisestä jaksosta, raamattuopetusta, rukousta ja rohkaisevia näkökulmia arkiseen elämään. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ohjelman käsikirjoittaa, toimittaa ja koostaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. Haastatteluja työstää käyttöä varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Further episodes of KRS:

Further podcasts by Kansan Raamattuseura

Website of Kansan Raamattuseura