Ei superihmisiä, vaan ihmisiä – vieraana Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen - a podcast by Yle Areena

from 2021-09-10T06:00

:: ::

Riikka Juntunen on vuoden 2020 alusta toimintansa aloittaneen uuden Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri. Tätä ennen salolainen urheiluvaikuttaja ehti toimia 11 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n toiminnanjohtajana vuodesta 2010 saakka.


Suomen 16-henkisen paralympiajoukkueen saaliina viime viikolla päättyneistä Tokion paralympialaisista oli viisi mitalia jotka tulivat kaikki tälläkin kertaa yleisurheilusta. Kisoista juuri kotiutunut paralympiakomitean pääsihteeri kertoo lähetyksessä, mitä suomalaismenestys kertoo parahuippu-urheilusta ja sen kehityksestä 2000-luvun aikana. Millainen kokemus Tokio oli Juntuselle ja kuinka hän itse reagoi suomalaismitalistien Heikkisen, Piispasen, Tähden ja Kotajan suorituksiin? Entä millainen ikkuna maailman eriarvoisuuteen paralympialaiset on tapahtumana, ja mistä on kyse kansainvälisen paralympiakomitean IPC:n tuoreessa We The 15 -kampanjassa? Omassa työssään Juntunen sanoo haluavansa ennen kaikkea vaikuttaa vammaisurheilun arvostukseen osana suomalaista liikuntakulttuuria.


Väittelyissä Huuhkajien L’Équipe -arvosanat, Kimi Räikkösen ura sekä Tuomas Sammelvuon lauleskelut.

Further episodes of Lindgren & Sihvonen

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena