Urheilun unohtumaton ääni – vieraana selostajalegenda Juha Jokinen - a podcast by Yle Areena

from 2019-12-20T14:00

:: ::

Vuosikymmenen viimeisen lähetyksen juhlavieraaksi saapuu Urheiluruudun ikoninen tv-kasvo ja yksi suomalaisen urheiluhistorian tutuimmista äänistä: Juha Jokinen.

Vuonna 1937 syntynyt Jokinen on yksi suomalaisen urheiluselostuksen ja erityisesti tv-selostuksen pioneereja, jonka ääni välitti suomalaiskoteihin lukuisia 1900-luvun merkittävimpiä urheilutapahtumia.

Vuoden 2014 Urheilugaalassa hänet palkittiin työstään Urheilun sinivalkoiset äänet -tunnustuksella yhdessä viiden muun selostajan kanssa. Jokinen muistetaan etenkin työstään suunnistuksen Jukolan viestin, F1:n, jääkiekon sekä tenniksen parissa, mutta myös monista kesä- ja talviolympialaisten selostuksistaan.

Juha Jokisen kanssa palataan lähetyksessä suomalaisen tv-selostuskulttuurin alkuvuosiin, hänen työskentelytapoihinsa sekä ajatuksiin kollegoista ja aikalaisista. Millaista oli yhteistyö esimerkiksi Pentti Salmen, Anssi Kukkosen tai Seppo Kannaksen kanssa?

Entä millaisia tuntoja Jokisessa herättävät tallenteet omista selostuksista mm. Lake Placidin, Los Angelesin ja Soulin olympialaisista? Miten Yleisradion selostajalegenda kommentoi urheilun nykyistä selostuskulttuuria 2010-luvun lähestyessä loppuaan?

Further episodes of Lindgren & Sihvonen

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena