Pyöreä pöytä: Kesäajasta luopuminen kuntavaalien teemaksi? - a podcast by Yle Areena

from 2017-03-29T18:02

:: ::

Pyöreässä pöydässä väitellään ajankohtaisista asioista Ruben Stillerin johdolla.
Keskustelijoina ovat Taru Tujunen, Mika Pantzar ja Pekka Seppänen.

Taru Tujunen vihaa kesäaikaan siirtymistä. Hän onkin pannut merkille, ettei ole ainoa, joka suunnattomasti ihmettelee, miksi kelloja pitää siirrellä. Hän on yksi monista, joka on käynyt allekirjoittamassa kansalaisaloitteen kesäajasta luopumisesta.

Tujusen mielestä tarve kesäajalle on poistunut, koska ihmiset elävät nykyään muutenkin omissa, muusta maailmasta riippumattomissa aikatauluissaan.

Pekka Seppäsen mielestä kesäaikaa suurempi ongelma on, että meillä on ajan mittaamiseen käytössä täysin mielivaltainen mittayksikkö, tunti, joka ei perustu mihinkään luonnonilmiöön.

"Babylonialaisten muinaiseen keksintöön perustuu yhä kaikki meidän tekeminen, esimerkiksi tennistunti. Se kestää tunnin, vaikka jokin muu kesto voisi olla ihmiselle parempi."

"Se on todennäköisesti kaikkein vaarallisinta", toteaa Seppänen.

Mika Pantzarin mielestä kansakunnalle olisi turvallisempaa siirtyä esimerkiksi 50 minuutin tuntiin, koska sählyvuoroillakin pahimmat loukkaantumiset tapahtuvat aina tuntien loppupuolella.

Seppänen innovoi kesäajasta luopumista teemaksi kuntavaaleihin.

"Jossain kunnassa joku ryhmittymä voisi kiireesti ryhtyä ajamaan sitä, että siellä olisi vain yksi aika, ja se nousisi koko Euroopan mittaiseksi esimerkiksi."



Mika Pantzar tuo pöytään terveisiä sosiologipäiviltä.

"Mihin on hävinnyt tietoyhteiskunta, kun siitä ei enää missään puhuta?", hän kysyy.

Myös Seppänen muistaa nostalgisesti hienot tietoyhteiskuntastrategiat, joilla visioitiin tulevaisuutta. Hän aprikoi, olisiko asia edelleen olemssa, mutta sana tietoyhteiskunta on korvattu digitalisaatiolla. On toitotettu, että esimerkiksi koululaisten pitäisi Suomessa tehdä digiloikka.

"Se tarkoittaa, että kaikille tuodaan repullinen tietoteknisiä laitteita ja romppeita, jotka välittömästi vievät Suomen koulutlaiset harppauksittain kaikkien muiden koululaisten edelle tässä maailmassa."

Tujunen muistuttaa, että tietoyhteiskunta on jo toteutunut.

"Kuljemme kaikki jatkuvasti mobiililaitteet taskuissamme, lähetämme viestejä suoraan päättäjille ja lastemme opettajille, eikö tässä ole käynyt juuri niin, että tietoyhteiskunta on täällä?"

"Pitäisikö tätä juhlia, tietoyhteiskunta on valmis, meillä on laajakaistat taskuissamme", ehdottaa Mika Pantzar.



Pekka Seppästä askarruttaa, toteutuuko sukupuolten välinen tasa-arvo Suomessa. Autoalan toimitusjohtaja Mia Miettinen esitti Helsingin Sanomissa rohkeita ajatuksia menneenä viikonloppuna. Miettisen mielestä Suomi on tasa-arvoinen maa "siinä mittakaavassa kuin sen pitääkin olla".

Taru Tujusta Miettisen ajatukset ovat vähän käyneet kiristelemään.

"Erikoista että yksilökokemuksen kautta halutaan legitimoida, että nyt tasa-arvo on riittävän korkealla tasolla."

Tujusen mielestä emme ole aivan valmiita tasa-arvoasioissa, jos ottaa huomioon esimerkiksi naisten miehiä alemmat ansiot tai sen, että parisuhdeväkivallassa uhri on useimmiten nainen.

Mika Pantzar pitää Miettisen puheenvuoroa rohkeana.

"Mies ei voisi näin sanoa."

Pantzar muistuttaa esimerkiksi naisten ajankäytön paineista tai naisten asemasta työelämässä. Yliopistomaailmasta hän nostaa esiin erityisen sovinistisen kulttuurin. Siellä naisten on edelleen vaikeampi edetä, ja esimerkiksi lapsen saanti vaikuttaa moneen asiaan.

"Toisaalta olen kyllä huomannut, että kun väitöskirjan tekijä saa lapsen, hän tulee takaisin parempana tutkijana. Lapsi tuo mukanaan suhteellisuudentajua"

Further episodes of Pyöreä pöytä

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena