Toivon heinäkuu: Mathilda Wreden elämä - a podcast by Yle Areena

Suomenruotsalainen aatelinen Mathilda Wrede (1864-1928) eli poikkeuksellisen naisen elämän. Hän koki voimakkaan uskonnollisen herätyksen 19-vuotiaana ja tunsi velvollisuudekseen alkaa auttaa vähäosaisia. Hän ei kuitenkaan valinnut aikakauden ylhäistönaisille tyypillistä auttamiskohdetta - työväen naisia ja lapsia - vaan halusi alkaa tehdä työtä vankien parissa.

Mathilda Wreden isä Carl Gustaf Wrede oli Vaasan kuvernööri ja siis myös Vaasan keskusvankilan ylin päällikkö. Isänsä kautta Mathilda sai luvan alkaa käydä vankilassa vankeja tapaamassa ja myöhemmin suvun verkostot auttoivat häntä pääsemään myös muihin Suomen vankiloihin. Oli poikkeuksellista, että nainen toimi uskonnollisena puhujana ja että nainen tapasi miesvankeja kahden kesken sellissä. Mathilda kuitenkin voitti nämä epäilykset vähitellen. Ensisijaisesti Mathildan motiivi oli käännyttää vankeja uskoon. Hänen mukaansa usko parantaisi vangit ja palauttaisivat nämä kaidalle tielle.

Vähitellen Mathilda alkoi nähdä, miten rikkinäisistä taustoista vangit tulevat ja millaisten sosiaalisten ongelmien kanssa nämä olivat painineet ja painivat vapautuessaankin ja hän ymmärsi, ettei pelkkä uskoon tuleminen välttämättä ratkaisisi vankien ongelmia. Mathilda alkoi tehdä muunkinlaista työtä vankien parissa. Hän auttoi vankien perheiden tilannetta ja toimi omaisten ja vankien viestinvälittäjänä. Hän alkoi vähitellen myös puhua vankilanjohdolle vankien huonosta kohtelusta. Lisäksi hän perusti veljensä Henrikin kanssa vapautuneille vangeille turvakodin ja työsiirtolan Toivolan, missä ajatuksena oli laittaa vangit tekemään maanviljelystyötä ja sitoutumaan uudella tavalla yhteisöön. Takana oli moderni ajatus vähentää uusintarikollisuutta.

Mathilda Wrede muistetaan erityisesti siitä, miten voimakasta myötätuntoa hän tunsi vankeja kohtaan. Hän ystävystyi murhamies Matti Haapojan kanssa, vaikka muut pitivät Haapojaa menetettynä tapauksena. Mathilda kuitenkin näki toivoa jokaisessa ihmisessä. Hän kunnioitti paatuneenkin rikollisen ihmisyyttä. Hän myös halusi osoittaa vangeille, ettei ylenkatso heitä ja saattoi juoda vangin likaisesta tuopista tai oli pukeutumatta päällysvaatteisiin hyytävän kylmässä vankilassa, koska "hänen ystävänsäkin joutuivat palelemaan." Erityisesti hän halusi tukea Siperiaan lähetettyjä vankeja ja saattoi heitä Viipuriin junalla ja toi heille ruokaa ja huopia.

Kun yhteiskunnassa alkoi tapahtua muutoksia venäläistymispolitiikan kiristyessä, vankiloihin alkoi tulla aiempaa enemmän poliittisia vankeja. Mathildaa alettiin tarkkailla, koska pelättiin, että hän lietsoo sosialististen vankien keskuudessa kapinaa. Mathilda myös raportoi suomenruotsalaisille toimittajille vankiloiden huonoista oloista, mikä ei ollut vankeinjohdon mieleen. Lopulta vankilalaitoksen venäläismielinen ylitirehtööri kielsi kaikki kahdenkeskiset tapaamiset vankien kanssa vuonna 1913. Tämä merkitsi Mathilda Wreden vankilatyön päättymistä, sillä hän ei halunnut alistua siihen, ettei voisi enää puhua vangeille kahden kesken.

1920-luvulla Mathilda Wrede keskitti tarmonsa pakolaisiin. Jälleen hän valitsi epämuodikkaan avustamiskohteen, venäläiset pakolaiset, jotka olivat paenneet Venäjän vallankumousta Suomen puolelle. Mathildan mukaan ei ollut hyväksyttävää, että Suomi laittoi avustusrahoja suomalaisten, inkeriläisten ja karjalaisten hyväksi, mutta jätti venäläiset huomiotta. Wrede myös ystävystyi Valamon munkkien kanssa ja puolusti niitä munkkeja, jotka Suomi päätti karkottaa näiden pitäessä kiinni vanhasta ajanlaskusta. Hän kirjoitti asiasta Kansainliittoon, mikä oli kiusallista Suomelle.
Teologi ja historioitsija Marjo-Riitta Antikainen, joka on tehnyt väitöskirjan Mathilda Wreden merkityksestä, näkee että Mathilda toi aikanaan toivoa ihmisille konkreettisella työllään. Hän osoitti, että yhdelläkin ihmisellä on mahdollisuus tehdä hyvää ja vaikuttaa asioihin. Wrede myös loi moraalista vaatimusta heikko-osaisista huolehtimiseen. Hän osoitti, että nainen voi olla uskonnollinen toimija ja että nainen voi valita tuohon aikaan epäsovinnaisen elämän: kieltäytyä avioliitosta ja keskittyä "uraansa".

Mathilda Wrede nostettiin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin protestanttisessa maailmassa "uskonsankariksi", erityisesti Saksassa ja Ranskassa, missä hänestä on julkaistu useita kirjoja. Antikainen näkee myös tärkeänä sen rauhantyön, mitä Wrede teki loppuvaiheissaan. Hän oli mukana Kansainvälisessä Sovintoliitossa. Liitto oli ensimmäisen maailmansodan alla perustettu kristillinen tunnustusten välinen pasifistinen järjestö, joka vastusti asepalvelusta ja korosti kristillistä aatetta rauhan synnyttäjänä. Sovintoliitossa toiminen toi Wredelle lisää kansainvälistä mainetta.
Ohjelman toimittaa Sari Valto.

Further episodes of Sari Valto

Further podcasts by Yle Areena

Website of Yle Areena